Liian moni antaa kodin sisustussuunnittelulle vain vähän huomiota, vaikka toiveissa olisikin viihtyisä koti. Suunnittelua pidetään usein esimerkiksi työläänä tai rahaa ja aikaa vievänä operaationa, eikä siihen sen vuoksi tartuta. Moni mieltää sisustussuunnittelun myös asiaksi, joka vaatii kaikilta osin ammattitaitoa.
Sisutukseen ja tilaan liittyviä ratkaisuja voi kuitenkin tehdä kuka tahansa, sillä oma maku ja omat tarpeet ovat keskeisimmässä osassa kotiin liittyvissä kysymyksissä. Myös asiantuntijat ovat korostaneet usein, että toistensa kopioita olevat kodit ovat tylsiä, eivätkä lopulta puhuttele ketään. Sen sijaan omalla maulla suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus ilmentää asujansa persoonallisuutta ja luo viihtyisyyttä.
Mikäli miettii kotiinsa uutta ilmettä, kannattaa aloittaa tilaan liittyvien kysymysten pohtimisella. On hyvä hahmottaa, millaiset mittasuhteet kodin eri tiloissa on. Mikäli kokee asuvansa pienessä kodissa, tilan tuntua voi loihtia lukuisilla erilaisilla sisustus- ja väriratkaisuilla – esimerkiksi taulut, joissa on näyttävät kehykset luovat oikein seinälle aseteltuna illuusion korkeammasta tai leveämmästä huonetilasta tarpeen vaatiessa.
Näin asettelet taulut oikein
Valitse kehykset ennen kaikkea oman makusi mukaan, mutta ota huomioon myös kehystettävän kuvan teema ja värimaailma. Huolella valitut kehykset tuovat sekä taulun että tilan parhaat puolet esiin. Taulujen paikkoja kannattaa kokeilla rauhassa ennen kuin ne ripustaa paikoilleen lopullisesti. Voit esimeriksi sommitella ne kollaasiksi tai nostaa yhden taideteoksen katseenvangitsijaksi näyttävälle paikalle.
Tauluja kannattaa suhteuttaa myös muuhun sisustukseen. Toisin kuin esimeriksi sohva ja muut raskaammat huonekalut ja sisustuselementit, tauluvalikoimaa on helppo uusia ja täten piristää sisustusta. Mikäli on kiintynyt kuviin, ilmettä voi raikastaa edullisesti myös pelkällä kehysten vaihtamisella. Tilaratkaisuja pohtiessa kannattaa ottaa huomioon, että tauluja kannattaa sijoittaa rohkeasti muuallekin kuin perinteisesti olohuoneeseen. Taulu piristää yhtä lailla keittiössä tai rauhoittaa makuuhuoneessa.