Art Nouveauksi, jugendiksi tai kansallisromantiikaksi kutsutaan tyylihistoriassa 1800-1900-lukujen vaihdetta, jolloin ilmassa oli tilausta uudelle ja aidolle tyylisuunnalle. Ajan hengen mukaan Euroopassa oli vallalla oman kansallisen identiteetin etsiminen, samoin myös Suomessa.

Sortokauden aika oli otollinen omien juurien esille nostamiseen myös taiteessa, sillä tälla tavoin Suomi koitti erottautua venäläisestä yhtenäispolitiikasta. Tämä näkyi luonnollisesti myös muotoilun saralla. Jugendin kulta-aika kesti vain pari vuosikymmentä, sillä ensimmäinen maailmansota katkaisi tyylisuunnan lennon.

Maailmalla tälle aidolle tyylisuuntaukselle haettiin vaikutteita talonpoikaisista käsitöistä ja rakentamiskulttuurista. Englannissa Arts and Crafts -liike nautti suurta suosiota keskiluokkien parissa, mutta muuten sitä ei pidetty vielä kovin laajassa suosiossa.

Suomessa jugendiin haettiin innoitusta luonnosta ja Karjalan kunnailta. Erilaiset tyylitellyt eläin- ja kasviaiheet nousivat jugendin tunnusmerkeiksi. Esimerkiksi jugend-tuolissa saattoi olla korkea selkänoja sekä ylöspäin kapenevia erilaisia muotoja. Puumateriaaleina käytettiin kotimaista koivua, loimukoivua sekä muita puulajeja, kuten tammea ja jalavaa. Tuolin koristeluna saattoi olla seppeleaihe tai sitten siinä hyödynnettiin erilaisia kaiverruksia tai esimerkiksi metalli-, nahka- tai luu-upotuksia. Usein tuolin pinnan viimeistelyssä käytettiin vain vahaa, jotta jokaiselle puulajille luonteenomainen pinta jäisi näkyviin.

Verhoilumateriaaleina huonekaluissa suosittiin usein vettä hylkivää kangasta, joka tunnetaan nimellä pegamoidi. Myös villa, pellava, nahka, plyysi tai gobeliinikankaat tarjosivat jugend-huonekaluihin sopivia verhoilumateriaaleja.

Usko Nyström ja Eliel Saarinen olivat tunnetuimpia jugend-tyylin suunnittelijoita Suomessa.