Ihmisluonteeseen on aina kuulunut kauneuden ja estetiikan taju. Niin pitkään kun on ollut kirjoitettua historiaa, on ollut myös erilaisia vallalla olevia muotikäsityksiä ympäristön ja sisustamisen suhteen.

Huonekalujen ja sisustamisen kohdalla voidaan puhua erilaisista tyylisuunnista. Sisustustaiteessa on ollut vallalla ainakin seuraavia merkittäviä historiallisten tyylien pääsuuntauksia, kuten romaanisen, gotiikan, renessanssin, barokin, rokokoon, uusklassismin, kustavilaisuuden, empiren, biedermeierin, jugendin ja funktionalismin tyylisuuntauksia.

Kuten yleensäkin tyylihistoriassa, siirtyminen yhdestä tyylistä toiseen on tapahtunut hitaasti ja asteittain. Usein kaupungeissa ollaan oltu tyylitietoisempia kuin maaseudulla ja näin ollen uudet tyylisuunnat ovat jalkautuneetkin yleensä ensin kaupunkikotien sisustukseen. Maaseudulla on tyydytty vanhan tyyliseen sisustamiseen pidempään.

Italiassa kehittyi 1400-luvun alussa tyylisuuntaus, jota kutsutaan renessanssiksi. Tämän on katsottu olevan ensimmäinen suuri valtatyyli. Tätä tyylisuuntausta seurasi tumman sävyinen ja raskaslinjainen barokki 1600-luvun loppupuoliskolla. Barokki on ranskaa ja tarkoittaa helmeä. Barokin ajan linnansalit olivat kylmiä ja vetoisia, sillä niissä oli korkea katto ja kivilattia. Sen aikaiset avotakat olivat suuria ja paljon puita nieleviä, mutta erittäin huonosti lämpöä varaavia. Tämän on täytynyt vaikuttaa barokin ajan sisustamiseen, jolloin esimerkiksi verhoilukankaina käytettiin paksua samettia ja plyysiä.

Rokokoo, eli Ludvig XVI:n tyyli, noin 1750-1775

Tultaessa 1750-luvulle syntyi kevytlinjainen rokokoo. Tuolla vuosisadalla ylimystön kodeista tuli viihtyisiä ja lämpimiä uuden keksinnön, eli kaakeliuunin ansiosta. Savun poistokanavat mahdollistivat kaakeliuunien yleistymisen kodeissa. Ranskalaiset käsityöläiset saivat työkseen sisustaa Tukholman linnan, joten tällä tavoin rokokoo levisi myös nykyisiin Pohjoismaihin. Yleisesti ottaen huonekalut kevenivät ja niistä tuli sirompia ja helpommin liikuteltavia kuin aikaisemmissa tyyleissä. Esimerkiksi siirrettävillä, pienillä ja eleganteilla rokokoo-pöydillä saatettiin pelata pasianssia tai tehdä ristipistotöitä.

Rokokoolle oli tyypillistä loistava värimaailma, eikä silloin pelätty käyttää erilaisten värien tai kuvioiden sekoittamista samassakaan tilassa. Usein rokokoohon virheellisesti yhdistetään kuuluneen pastellivärit, mutta tämä harhaluulo johtuu siitä, että rokokoon aikaiset värit ovat haalistuneet vuosisatojen aikana.

Rokokoolle oli ominaista tietynlainen leikkisyys sekä pehmeät muodot. Esimerkiksi rokokoo-tuolissa sen eri osat sulautuivat toisiinsa pehmeälinjaisesti. Tuolin koristelussa käytettiin epäsymmetrisesti sellaisia aiheita, kuten simpukkaa, kampamaisia aallonharjoja sekä erilaisia koristekiehkuroita. Rokokoo-tuolin värityksessä käytettiin kultaokraa tai englanninpunaista tai jopa kiinalaistyylin innoittamana mustaa. Tuolin istuimen päällysteinä oli tavallisesti painettua karttuunia tai puuvillakangasta, jonka koristeaiheita olivat joko pinnan peittävät kukat tai niiden välissä risteilevät vinojuovat. Koska rokokoo-tuolin verhoilu vaihdettiin aina muutaman vuosikymmenen välein, on vaikea löytää alkuperäisverhoiltua tuolia.

Ylimystöjen kodeissa saatettiin nähdä kallista ja arkaa silkkitaftia niin tuolien verhoilussa kuin seinilläkin.

Uusklassismi ja Kustavilaisuus, eli Kustaa III:n tyyli

Kustavilaisessa tyylissä hallitsevina olivat erilaiset harmaat sävyt, tosin joukossa oli edelleen myös rokokoon kirkkaita värisävyjä. Yleisesti ottaen 1700-luvulla tekstiilejä oli vähän saatavilla, joten mattoja tai verhoja oli kodeissa vähän. Kustavilaisella aikakaudella muodot alkoivat suoristua; jaloista tuli suoria ja alaspäin kapenevia. Tuon ajan muotikalusteissa, lipastoissa ja kirjoituspöydissä koristeina käytettiin muun muassa laakerikiehkuroita ja medaljonkeja. Esimerkiksi sivusta vedettävästä kustavilaisesta sängystä tuli aikakauden uutuus.

Kertaustyyleistä tuli suosittuja vuosien 1850-1895 välisenä aikana. Kertaustyyleissä haettiin aiheita aikaisempien aikojen valtatyyleistä. Kuten uusrokokoossa tuolin jalat ja selkänojat olivat edelleen kaarevia ja niissä käytettiin runsaita kukka- ja kiehkuraleikkauksia. Erotuksena alkuperäiseen käytettiin tummia puulajeja ja tuolien pehmusteista tuli todella korkeita. Kuitenkin uusrokokoo tuoli edusti uutta ja itsenäistä tyyliä.

Funktionalismiksi kutsutaan 1900-luvun alkupuolen tyyliä, jossa suosittiin selkeitä linjoja ja kalusteille asetettiin erilaisten toimintojen vaatimuksia.